Arkisto

Harjoitus: Roolikompassi

Olemme kehittäneet Nuorten Ääni -toimituksen tarpeisiin Roolikompassi-ryhmärooliharjoituksen, jonka teemme aina kausittaisissa ryhmäytymispäivissä. Nuorten arvion mukaan “kaikissa ryhmissä” pitäisi käyttää tätä, joten jaamme idean myös teille!

Harjoituksen tarkoituksena on tunnistaa, jakaa ja muovata rooleja toimitusryhmässä. Tavoitteena on osoittaa, että vaikka tietyt roolit usein lankeavat meille kuin itsestään, demokraattisessa ryhmässä rooleista kuuluu sopia yhdessä. Ryhmäroolit eivät ole osa persoonaamme vaan osa ryhmän työnjakoa.

Harjoituksessa jokainen pääsee määrittelemään oman roolinsa itse – yhdessä muiden kanssa.

VAIHE 1: Ryhmän tärkeiden roolien valitseminen
Nuorten ryhmä on aiemmin valinnut laajasta mahdollisten ryhmäroolien valikoimasta joukon sellaisia, joita he pitävät ryhmän onnistumisen kannalta tärkeinä. Osa rooleista liittyy ryhmän perustehtävään eli asiatavoitteeseen (kuvassa oranssit) ja osa ryhmän kiinteyteen eli tunnetavoitteeseen (vihreät). Rooleista on tehty pienet käyntikortin kokoiset laput, joissa selostetaan roolin määritelmä ja merkitys. Lisäksi jokaisesta roolista on tehty A4-kokoinen kyltti.

Nuorten Ääni -toimituksen valitsemat roolit vuonna 2019 ovat: johtaja, organisoija, ahkeroija, ideoija, kriitikko, provokaattori, huolehtija-ylläpitäjä, rohkaisija-mukaanvetäjä ja innostaja.

VAIHE 2: Rooleihin tutustuminen ja työnjaon harjoittelu

  1. Aluksi jakaudutaan pienryhmiin ajatusleikkiä varten. Kuvitellaan, että tämä pieni joukko on koko ryhmä pienoiskoossa: heillä on sama perustehtävä ja työnjako. Jokainen pienryhmä saa roolivalikoiman pieninä kortteina.
  2. Tehtävänä on nyt jakaa nämä kortit ryhmän kesken niin, että kaikki ovat tyytyväisiä rooleihinsa. Kukin voi pohtia esimerkiksi, mikä rooli itselle tällä hetkellä sopisi, mikä kiinnostaisi ja mitä haluaisi oppia. Joistain rooleista joudutaan ehkä neuvottelemaan. Tämän vaiheen tarkoitus on tutustua rooleihin ja ajatukseen niiden jakamisesta.

VAIHE 3: Minun roolini ryhmässä

  1. Ryhmän roolivalikoima on asetettu esille suurilla lapuilla ympyrän muotoon lattialle. Keräännytään rinkiin sen ympärille. Jokainen asettaa oman merkkinsä (esimerkiksi nimilapun) siihen kohtaan ympyrää, josta tällä hetkellä löytää oman roolinsa ryhmässä. Jos oma rooli on vielä epäselvä, merkin voi asettaa lähemmäs ympyrän keskustaa. Esimerkiksi uudelle ryhmän jäsenelle ei ole vielä kehittynyt omaa roolia.
  2. Tutkitaan rooliympyrää hetki yhdessä. Onko jossain tyhjää, entä ruuhkaa? Miten se näkyy toiminnassa tällä hetkellä?
Lue lisää