Onko elämänkatsomustieto ongelma?

Olen lähes koko lukiourani ajan törmäillyt huhuun siitä, kuinka elämänkatsomustiedon voisi ylioppilaskokeissa kirjoittaa pelkän filosofian lukemisen avulla. Kumpaakin ainetta lukiossa opiskelevana pidin tätä erittäin kiinnostavana väitteenä – jopa niin kiinnostavana, että se voisi olla aiheena ensimmäisessä lehtijutussani ikinä.

Ensimmäinen juttuni oli todellinen käytännön journalismin lyhyt oppimäärä. Aikataulutuksen ja säntillisen taustatyön merkitys nousi silmissäni kohisten, kun deadlinet puskivat päälle ja kirosin iltasella haastateltavia etsiessäni jo sitä, miksi edes lähdin moiseen urakkaan mukaan.

Nyt kaikki tuntuu kuitenkin onnistuneen. Haastateltavat, jotka aluksikin juttuun kaavailtiin, suostuivat jututettaviksi, aikataulut (kuinka summittasilta ikinä näyttivätkään) pitivät ja sanamääräkin pysyi kutakuinkin kohdallaan. Kysymyksiinkin saatiin vastaukset ja halutut tiedot kaivettiin milloin minkäkin nettisivun tai sähköpostiviestin syövereistä, ihmisten pääkopista puhumattakaan.

Stressaaminen, monet tietokoneella vietetyt illat ja yhteensä useisiin tunteihin venyneet puhelinhaastattelut löivät kouraan julkaistun jutun lisäksi palan uutta tietoa lehtityöstä ja miellyttävän kokemuksen. Itseasiassa niin miellyttävän, että taidan toistamiseenkin antautua tällaiselle urakalle…

Ville Eklund

Juttu elämänkatsomustiedon ylioppilaskokeesta julkaistiin Helsingin Sanomissa 19.3. Lue juttu täältä.