Kirjoitukset kuukaudelta: helmikuu 2010

Tuhannen euron tanssit

Vanhojen tanssit ovat lukion suurimpia juhlia. Ennen vanhaan tansseja varten kaivettiin isovanhempien vaatekaapeista oikeasti vanhoja vaatteita, mutta nykyään meininki muistuttaa amerikkalaisten kimaltelevia high school -tanssiaisia. Kipinä jutun tekemiseen syntyi omista edessä häämöttävistä tansseista.

Jutun tekemisessä vaikeinta oli sopivien haastateltavien löytäminen. Juttua varten tarvitsin jonkun, joka käyttäisi ihan tuhottomasti rahaa tanssiaisiin ja tämän vastakohdan, eli jonkun, joka tanssisi melkein nollabudjetilla. Pitkän soittokierroksen jälkeen löysin tytön, jonka tanssibudjetti hipoi tuhatta euroa. Tansseihin paloi melkein jonkun kuukauden palkka, vaikka paketista puuttuikin monelle pakolliset limusiinit, rusketukset ja kolmen ruokalajin illallinen.

Yllättävää oli myös se, että tansseihin kuluu huomaamatta monta sataa euroa, vaikka mekko olisikin ilmainen.

Ihmiset tuntuvat useimmiten haluavan ostaa oman mekkonsa. Helsingin pukuliikkeistä mekon voi lunastaa itselleen noin 300 eurolla. Pukuliikkeissä on myös yleensä listat mihin kouluihin kyseinen mekko on jo myyty. Näin samanlaista pukua ei näe samalla tanssilattialla ja mahdollisen fiaskon ainekset ovat minimissä. Kukaan ystävistäni ei ole kuitenkaan pystynyt tyydyttävästi vastaamaan, mitä aikoo tehdä monen sadan euron mekollaan tanssiaispäivän jälkeen. Yksi haastateltavista totesikin, että paradoksaalisesti käytettyjä mekkoja ei ole kamalasti liikenteessä, vaikka monen lukiolaistytön mekko odottaakin yksinäisenä vaatekaapissa.

Pyörähtelin itse kikapon tahtiin tänä vuonna, ja oli mielenkiintoista vertailla kahden lukiolaisen tansseihin käyttämiä rahasummia. Omat vanhani olivat hektinen, mutta hauska kokemus. Muiden jännittäessä valssiaskeleitaan minä istuin Sanomatalossa ja näpyttelin kuumeisesti juttua. Mekkoni oli kaverilta lainassa – onneksi. Tanssien jälkeen olo oli helpottunut, sillä rahaa jäi muuhunkin eikä mekkoa tarvitsisi säilyttää turhaan kaapissa.

Tanssit ovat monen kuukauden harjoittelun huipentuma, mutta päivä menee yllättävän nopeasti ohi.

Melissa Heikkilä

Juttu vanhojen tansseista julkaistiin Helsingin Sanomien Kaupunki-sivuilla 19.2. Lue juttu täältä.

Lue lisää

Mistä kouluruoka tulee?

Jos kaupassa haluan tietää, mistä kalatiskin lahna on peräisin, se onnistuu. Koulun ruokalistassa tällaista tietoa ei kuitenkaan kerrota. Onko oppilaalla oikeus tietää mitä hän syö? Nuorten Ääni -toimituksessa minulla oli mahdollisuus tehdä aiheesta tv-juttu Ylen A-Studio-ohjelmaan.

Jutun tekeminen alkaa aina käsikirjoituksesta. Työryhmämme alkoi suunnitella tarinaa, jossa lähdetään koulun ruokalasta etsimään tietä raaka-aineiden alkulähteille. Matka alkaisi keittäjän haastattelusta ja etenisi tuotantolaitosten ja keskusliikkeiden johtajien kautta kommenttiin maatilalta.

”Mä luulisin, että ne porkkanat tulee ihan Suomesta”, arvaili vaivaantunut kouluravintolan esimies Koillis-Helsingin lukiossa. Hän kehotti meitä ottamaan yhteyttä Palmiaan, joka vastaa useimpien helsinkiläisten koulujen ruuista.

Palmian ruokapalvelupäällikkö ei ensin halunnut vastata kysymyksiin, koska pelkäsi jutun mustamaalaavan kouluruokaa. Lopulta hän kuitenkin suostui haastatteluun, ja lupasi hankkia meille tiedot siitä, millaisilta tiloilta ruokien raaka-aineet tulevat.

Luvattuja tietoja ei koskaan tullut. Yhdessä sähköpostissa tosin kerrottiin perunoiden tulevan Suomesta ja punajuurten EU-alueelta. Tämä ei paljon tilavierailulle pääsyä auttanut. Miksei tietoja lupauksista huolimatta annettu? Lähdin kysymään tätä Helsingin opetusvirastosta. Haastattelu kesti tunnin, enkä saanut kysymyksiin kunnollisia vastauksia.

Kaiken tämän jälkeen nauhoilla oli monta tuntia haastattelua, mutta ei tietoa ruuan alkuperästä. Aloimme miettiä uutta käsikirjoitusta, jossa ei päädytäkään maatilalle, vaan näytetään millaiseen pyöritykseen joutuu, jos haluaa tietää, missä koulun salaatissa oleva tomaatti on kasvanut.

Leikkaamisen jälkeen valmis juttu esitettiin A-Studiossa. Vaikkei jutussa voitukaan paljastaa helsinkiläisen kouluruuan alkuperää, niin ehkä joku jutun nähneistä katsojista yrittää nyt selvittää, mistä tulevaa ruokaa hänen koulussaan syödään.

Rosa Kettumäki

Insertti esitettiin A-studiossa 13.5.2009. Voit katsoa jutun juttuarkistosta.

Lue lisää

Autokoulujen mainokset johtavat harhaan

Autokoulut mainostavat kurssejaan netissä ja koulujen seinillä. Tarjouksia on monenlaisia ja hinnoissa eroja. Totuus kuitenkin on, ettei autokoulua aloittava voi kurssille ilmoittautuessaan kuin arvailla ajokortin hankinnan aiheuttamia kuluja: hintaan kuuluva ajo-opetus riittää vain noin puolelle, eikä ensimmäisen inssin reputtamista voi pitää kovin suurena yllätyksenä. Ajotunnit maksavat, inssistä veloitetaan tutkintomaksu ja korttiin tuleva kuvakin pitää teettää jossain. Kuinka suuret kulut autokoulu voi todella aiheuttaa?

Rosa Kettumäen toimittamassa jutussa yritetään saada selvyys siihen, miten autokoulu voi aiheuttaa melkein tuplasti mainostettua hintaa suuremman laskun. Insertti esitettiin Ylen A-Studiossa 10.2.2010.

Voit katsoa jutun arkistosta.

Lue lisää

Hyvä paha media

Nuorten Ääni -toimitus on näkyvästi esillä Suomen lasten ja nuorten säätiön mediakasvatusvihkossa Hyvä paha media – käyttöopas kriittiseen medialukutaitoon. Toimittajien, tutkijoiden ja nuorten kirjoittamassa oppaassa on mukana Rosa Kettumäen artikkeli, jossa kerrotaan Mistä kouluruoka tulee? -insertin tekemisestä. Jutun yhteydessä esitellään myös Nuorten Ääni -toimitus.

Hyvä paha media -opas on jaettu kaikkiin Suomen yläkouluihin 20 000 kappaleen painoksena. Sen voi ladata myös netistä.

Lue lisää

Kouluille

Nuorten Ääni -toimituksessa toteutetaan toiminnallista media- ja kansalaiskasvatusta, joka täyttää monia koulun opetussuunnitelman tavoitteita: viestintä- ja mediataitoja, osallistuvaa kansalaisuutta, äidinkieltä, yhteiskuntaoppia ja kuvataidetta. Monet koulut ovatkin antaneet oppilailleen mahdollisuuden suorittaa osan opinnoistaan osallistumalla Nuorten Ääni -toimitukseen.
Toimintamme on säännöllistä ja edellyttää jäseniltä sitoutumista. Toimitustyössä tapahtuva oppiminen on yhteistoiminnallista: kaikki päätökset tehdään yhdessä, niistä keskustellaan yhdessä ja nuoret ottavat itse vastuun suunnitelmiensa toteuttamisesta – ja toisistaan. Toimituksen kokouksissa opitaan kokous- ja esiintymistaitoja, argumentointia, erilaisten mielipiteiden huomioonottamista ja kärsivällisyyttä. Toimitustyön ohessa järjestetään säännöllistä ammattilaisten vetämää koulutusta, joka valmentaa sekä median tuottamiseen että yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.
Toimitustyössä oppii paljon myös muusta kuin toimittamisesta. Nuoret ovat joutuneet perehtymään yksityiskohtaisesti muun muassa nuorten mielenterveys-ongelmiin, kaupungin poliittiseen järjestelmään, Yleisradion ohjelmapolitiikkaan, perustuloon ja maahanmuuttaja-bussikuskin elämään. Samalla on haastateltu päättäjiä ja asiantuntijoita opetusministeristä Yleisradion toimitusjohtajaan.
Teemme mielellämme yhteistyötä koulujen kanssa ja autamme opetussuunnitelman tavoitteiden toteuttamisessa.
(PDF 2,5 Mt)…
Lue lisää

Lukiosta isäksi


”Sanotaan, että nuoruus on elämän parasta aikaa, mutta minusta isyys on paras tapa viettää se paras aika,” toteaa Jussi Kalliokoski, 20-vuotias isä. Kesäkuussa hän seisoi lukion juhlasalissa ylioppilaslakki päässään, elokuussa synnytyssairaalassa vastasyntynyt tytär sylissään. Elämä kolmikuukautisen Milman ehdoilla on unenpuutteesta huolimatta onnellisempaa kuin koskaan ennen.

Nuorten Ääni -toimituksen Roosa Murron toimittamassa jutussa Jussi pohtii onnellisuutta, kypsyyttä ja vanhemmuutta ylipäätään. Insertti esitettiin Ylen A-studiossa 4.11.2009.

Voit katsoa jutun arkistosta!…

Lue lisää